Hyvät asiakkaamme,
Olemme saaneet tietoomme oheisen keskusverolautakunnan tekemän ennakkopäätöksen koskien CFD-sopimusten verotusta. Päätös ei ole lainvoimainen koska siitä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätös koskee ainoastaan henkilöverotusta (tuloverolaki), ei yrityksiä (elinkeinoverolaki).
Lyhyesti päätös tarkoittaa, että CFD-sopimuksilla tehty voitto on veronalaista pääomatuloa mutta samoilla sopimuksilla tehty tappio ei ole vähennyskelpoista. Samassa yhteydessä verohallituksen virkamies on ilmoittanut meille, että sama sääntö pätee myös Forex-kauppoihin sekä EU:n ulkopuolella tehtyihin kauppoihin vakioiduilla johdannaisilla, esim. CME -öljyfutuurit ja S&P 500 -futuurit. Ennakkoratkaisu koskee vuosia 2009 ja 2010. Näin ollen on mahdollista, että viime vuoden ja kuluvan vuoden kaupat kyseisissä instrumenteissa voidaan verottaa kyseisen ennakkopäätöksen mukaan.
Olemme keskustelleet asiasta sekä verohallinnon virkamiehen, että maan johtaviin veroasiantuntijoihin kuuluvan asianajajan kanssa. Sekä meidän, että asianajajamme mielestä päätös on järjetön ja ristiriidassa yleisen oikeuskäsityksen kanssa.
Tulemme tekemään kaikkemme jotta asiaan saadaan muutos joko lainsäädäntöä muuttamalla tai muutoin. Pidämme Teitä ajan tasalla aiheesta.
Ystävällisin terveisin,
Liqvinet